lauantai 3. marraskuuta 2012

Kreivi 3v

Kolme vuotta sitten syntyi maailman ihanin marsu, mamin oma kultapallero, ikuinen vauva. Muistan vieläkin sen päivän ku käytiin iskän ja pikkuveljen kanssa hakemassa Kreivi sen kasvattajan isän luota Elimäeltä. Automatkalla en voinut enään vastustaa kiusausta vaan otin pienen suloisen marsupojan pahvilaatikosta pois ja pidin sitä sylissä, ja tottakai Kreivi siihen pissasi sitten. Mä myös mietin et jos olisin vaihtanu Kreivin nimen johonkin toiseen, mutta ei sitten sopivaa tullut mieleen ja onneksi jätin sille Marjon antaman nimen.
Kreivi on oikeesti ihan unelmamarsu, se on kaikkea mitä marsulta aina olin halunnu. Niisku oli pienenä niin kauhea kirppu, temperamenttia löyty vähän liikaakin ja oli muutama kerta ku jouduin nostamaa sen hanskojen kanssa pois häkistä ku sitä kiukutti niin paljon :D. Mutta nyt se on vanhemmiten rauhoittunut, ja sekin on aikamoinen mussukka <3. Mutta silloin toivoin, että kumpa Kreivi ei olisi samanlainen kammottavuus kuin Niisku ja eihän se ollutkaan. Se oli niin kiltti, ihana ja pienestä pitäen se on aina jutellut tosi paljon. Hiljaista päivää sen jälkeen ei ole nähtykään, aina kun siihen koskee/ottaa syliin alkaa hirveä höpinä. Ja se on ehdottomasti yksi Kreivin parhaimpia puolia. Ja myös sen rauhallisuus erilaisissa tilanteissa on tosi ihana juttu. Mennään myö minne tahansa, näyttelyyn, eläinlääkärille, sukulaisille tms. niin se on aina niissä ihan oma ittensä. Se ei panikoi vaan juttelee ihan kaikille ihmisille samalla tavalla miten se juttelee mulle. Näyttelyissä tuomarin arvosteltavanakin se ei ole koskaan hiljaa, höpisee aina vaan omiaan :D. Mutta kotona muiden marsujen seurassa siitä näkee myös sen rauhallisuuden toisen puolen. Lattialla Keimon kanssa se vaan juoksee ihan hurjaa vauhtia ja oikeasti huutaa siinä samalla kun se on niin kivaa sen mielestä. Välillä se innostuu jopa vähän popcornailemaan, kiitos Keimon :D.
Kreivi on oikeasti maailman ihanin marsun, en ois ikinä voinu kuvitellakaan miten ihana siitä kuoriutuu. Se on mulle niin rakas pieni vauva, tekis mieli vaan pussailla sitä koko ajan <3. Ihan hurjan suuret kiitokset Marjolle, Kreivin kasvattajalle, kiitos tästä ihanasta marsusta!


1 kommentti:

  1. Onnittelut Kreiville! Kuullostaa niin mahtavalta tapaukselta ja hiukan samanlaiselta kun meidän Kinkkukin :)

    VastaaPoista